HUIJARISYNDROOMA

Vaikka se on yleistä tietoa, että tällä alalla ei olla koskaan valmiita, väitän, että joka ikinen artisti pelkää omaa keskeneräisyyttään. Kokemukseni mukaan artistit haluavat olla varmoja omista taidoistaan ja valmiuksistaan ennen kuin uskaltavat esitellä niitä yleisölle. Usein kompastutaan ajatukseen, että vasta sitten kun on saavuttanut täydellisen sävelkorvan laulamisessa, tuottanut mielenkiintoisia melodioita ja uusia näkökulmia kirjoittamissaan lauluissa ja näyttää uskottavalta artistilta, on valmis jakamaan osaamistaan muun maailman kanssa. Artisti keksii itselleen hidasteita, jotka liittyvät omaan keskeneräisyyteen ja toistaa niitä itselleen niin kauan, kunnes ne kuulostavat tarpeeksi uskottavilta syiltä olla laittamatta itseään likoon. Taiteessa on kuitenkin kauneinta ihmisyydelle ominainen hauraus ja haavoittuvuus; ilman näitä taide ei olisi taidetta, vaan suoritus.

”Jos yleisö huomaaki, ettei mulla ole hajuukaan, mitä mä teen? En mä ansaitse tätä, mä oon huijari, jään varmasti kiinni! Miks muka mä saisin kaiken tän ja toi toinen on ilman? Enhän mä oo mitenkää erikoinen!”

Tämä ajatusryöppy on nimeltään Huijarisyndrooma. Huijarisyndrooma on ajatusmalli, joka nimensä mukaisesti uskottelee artistille, että tämä on huijari omalla alallaan. Se on yleinen tauti artistien keskuudessa, joka syövyttää mielen ajatuksella, ettei ole ansainnut saamaansa, koska ei ole oikeastilahjakas, vaan on jotenkin vahingossa, tuurilla ja läpällä onnistunut juonimaan itselleen menestystä. Se ei ilmesty pelkästään epäonnistumisten kohdatessa, vaan myös silloin, kun on sisäisen kasvun ja todellisen onnistumisen kynnyksellä estäen oman potentiaalin saavuttamista. Se väittää, ettei menestyksestään voi nauttia, koska se ei ole oikeutetusti ansaittua, eikä se kanna pitkälle, koska tuuri on luonteeltaan ailahtelevaa. Huijarisyndroomaan kuuluu myös se, että mahdollisuuden saatua, ei ole omasta mielestään oikeutettu tekemään virheitä, koska huijatuin perustein saavutettu tilaisuus ei koskaan tulisi uudestaan eteen.

Syvin omakohtainen kokemukseni tämän taudin kanssa oli, kun voitin Uuden musiikin kilpailun vuonna 2016. Olin lähtenyt kilpailuun kokemusta ja näkyvyyttä kartoittamaan, enkä ollut henkisesti valmistautunut siihen, että pääsisin edustamaan Suomea Euroviisuihin miljoonien ihmisten eteen. Tunsin oloni huijariksi, koska en ollut mielestäni kilpailun paras laulaja tai kokenein esiintyjä. Olin huijari, koska en ollut koskaan unelmoinut Eurovisuissa esiintymisestä, enkä ollut koskaan kisoja seurannut. Olin huijari, koska olin nauttinut prosessista rennolla otteella, enkä tähdännyt voittoon, vaan ensisijaisesti kisa oli minulle artistibrändäystä. Ajattelin, että olin velkaa ihmisille täydellisen suorituksen viisuissa ja pelkäsin, että jäisin kiinni siitä, etten ollutkaan niin hyvä laulaja ja esiintyjä kuin Suomen kansa toivoi ja luuli.

Se, miksi juuri minä voitin vuoden 2016 Uuden Musiikin kilpailun, on pelkkää spekulointia. Kaikki kanssakilpailijat olisivat ansainneet mahdollisuuden edustaa Suomea Euroviisuissa kykyjensä ja laulujensa perusteella. Minulle oli kuitenkin tärkeää ymmärtää se, että olin voittanut olemalla oma itseni, enkä siitä huolimatta. Jotta Huijarisyndrooman voi taltuttaa, on ymmärrettävä, että menestys on mahdollista, vaikka ei olisi täydellisen valmis artistina. Lohdullista on myös se, että jokainen artisti kokee läpi uransa epävarmuutta ja pelkoa siitä, ettei riitä yleisölle. Hauraus on osa taiteen tekoa ja esittämistä.

Kaksi vuotta on mennyt ja silti painin näiden samojen tunteiden kanssa. Parhaan neuvoni tähän jokaisen artistin tuskailuun löytyi hyvältä ystävältäni Hermanni Kovalaiselta. Purin hänelle kerran tunteitani liittyen riittämättömyyden ja häpeän tunteisiin artistina. Hän sanoi, että artistin elämään kuuluu jatkuva kamppailu tämän kyseisen demonin kanssa. Kun kysyin, onko mahdollista voittaa tämä kamppailu ja päästä näistä tunteista lopullisesti eroon, hän oli tosiystävä, eikä valehdellut. Hän vastasi, että Huijarisyndrooma on peili, jonka kanssa artisti käy joka päivä keskustelua. Kokemus tuo työkaluja sen kontrolloimiseen, mutta siitä ei koskaan pääse kokonaan eroon. Jossain vaiheessa se ei enää kontrolloi artistin elämää, mutta siitä pitää olla tietoinen, jotta se ei pääse uudestaan niskan päälle.

Olen ikuisesti kiitollinen Hermannille tästä neuvosta. On uskallettava tuoda omaa taidettaan esille siitäkin huolimatta, että tuntee olonsa feikiksi, koska me kaikki olemme huijareita, jos on Huijarisyndroomaan uskominen.

Tsemppiä kaikille artisteille luovaan syksyyn!

Xox,

Sandhja